LeKe-hankkeessa olemme loppusuoralla, nyt jo monenlaisia kokemuksia ja oivalluksia rikkaampia. Vanhemmilta ryhmätoiminnan aikana saamamme palaute on ollut tärkeää ja meille LeKe-tiimiläisille tietenkin varsin mielenkiintoista, jopa jännittävää. Minkälaisia asioita vanhemmat ovat kokeneet tärkeäksi toiminnassa? Nostavatko he esiin asioita, joita me tiimiläiset emme ole tulleet ajatelleeksikaan?
Tarkoitukseni ei ole tässä tekstissä käydä läpi koko saamamme palautteen moninaisuutta. Haluan sen sijaan nostaa esiin yhden kommentin, joka koskee vanhemman omaa oivallusta. Vaikka LeKe-ohjelma on varsinaisesti suunnattu lapsille, niin monet vanhemmat ovat kertoneet saaneensa siitä uusia ajatuksia ja taitoja myös itselleen. Yksi vanhempi kuvasi ohjelman kautta ymmärtäneensä paremmin, että itsesäätely on lapsella vielä kehittyvä taito, ja tätä itsesäätelyn kehityksellisyyttä haluan pysähtyä tarkastelemaan.
Syntyessään lapsi on täysin aikuisen säätelyn varassa. Ääntelemisellä ja ilmeillä lapsi viestittää tarpeistaan, joihin suotuisassa ympäristössä vanhempi herkästi vastaa. Vanhemman riittävän lämmin, herkkä ja ennakoiva vuorovaikutus lapsen kanssa tarjoaa puitteet, jossa lapsen oma säätely voi alkaa pikkuhiljaa kehittyä.
Ensimmäiset itsesäätelyn merkit tulevat ilmi jo ensimmäisen ikävuoden aikana, mutta erityisesti 3-5-vuotiailla itsesäätely kehittyy nopeasti – nopeammin kuin minään muuna ikäkautena koko elämän aikana. Lapsi pystyy yhä enenevässä määrin odottamaan vuoroaan, jakamaan leluja toisen kanssa, muistamaan ja noudattamaan ohjeita sekä esimerkiksi hiljentämään vauhtia ja ääntä tarvittaessa.
Vaikka alle kouluikäisen itsesäätelyssä tapahtuu suuria harppauksia, täysin kypsäksi itsesäätely ei kuitenkaan kehity vielä pitkään aikaan. Tämä ilmiö näkyy myös fysiologisella tasolla aivokuvantamistutkimuksissa. Tietoisen itsesäätelyn kannalta tärkeä aivoalue, etuotsalohko, jatkaa kypsymistään läpi lapsuuden ja nuoruuden aina varhaiseen aikuisuuteen saakka. Erityisesti teini-ikäisten vanhemmille tämä tieto voi tuoda lohtua ja toivoa.
Vaikka itsesäätelyn taustalla olevat ”työkalut” – esimerkiksi kyky säilyttää ja prosessoida asioita mielessä sekä kyky vaihtaa eri ajatusmallien välillä joustavasti – ovatkin saavuttaneet nuoruuteen tai varhaiseen aikuisuuteen mennessä kehityksellisen huippunsa, niin harva aikuisista voi kokemukseensa nojaten sanoa, että parikymppisenä itsesäätely olisi tullut jollain tapaa valmiiksi. Joku voisi jopa sanoa, että silloinhan kehitys vasta alkoi! Kokemus ja oppiminen muovaavat itsesäätelyä läpi elämän.
Itsesäätely on joukko paitsi luontaisia kykyjä niin myös elämän varrella opittuja strategioita. Strategiat ovat keinoja käyttää rajallisia resursseja viisaasti. Muistamiseen, suunnitteluun, organisointiin, ongelmanratkaisuun, keskittymiseen ja tunteiden säätelyyn on kaikilla omanlaisensa keinovalikoima. Voit pysähtyä hetkeksi vaikka miettimään: mitä erilaisia keinoja minulla on tärkeiden asioiden muistamiseen? Kauppalaput ja kalenteri, mitä muuta? Joskus strategiat nivoutuvat niin saumattomaksi osaksi arkea, että niitä on vaikea edes tunnistaa.
Muuttuvat elämäntilanteet aiheuttavat itsesäätelylle myös uusia vaatimuksia ja siten pakottavat myös etsimään uudenlaisia keinoja. Esimerkiksi vanhemmaksi tullessaan moni saattaa alkaa tarkastella omaa itsesäätelyään uudesta näkökulmasta. Enää ei olekaan vastuussa vain omasta käyttäytymisen, ajattelun ja tunteiden säätelystään, vaan myös toisen, ja nämä kaksi säätelyä linkittyvät vahvasti toisiinsa. Vanhempi joutuu esimerkiksi hillitsemään omaa kiukkuaan, jotta jaksaa ja malttaa auttaa lastansa samassa tehtävässä. Myös uudessa työpaikassa ihminen voi kohdata uudenlaisia haasteita, kenties näinä aikoina erityisesti useiden tehtävien hoitamista rinnakkain, tai keskittymistä avotilassa, jossa täydellistä hiljaisuutta ei voida taata.
Iän myötä ihminen myös oppii tuntemaan ja ymmärtämään itsesäätelyään paremmin: minkälainen keskittyjä olen, minkälaisen ympäristön tarvitsen keskittyäkseni, mihin aikaan vuorokaudesta olen parhaimmillani ja mihin kannattaa ajoittaa tarkkuutta vaativat työt? Minkälainen ruokailu-, liikunta- ja unirytmi tukee arjen hallintaa, millä tavalla tunteet minulla viriävät, ja miten saan itseni rauhoitettua? Abstrakti ajattelukyky mahdollistaa sen, että itsesäätely ja sen eri puolet voidaan ottaa suoraan tarkastelun kohteeksi.
Aikuisena joskus kuitenkin unohdamme, miten paljon kasvamista, kehittymistä, oppimista ja harjoittelua on vaatinut, että pystymme vastaamaan muuttuviin arjen tilanteisiin niin joustavasti kuin nyt pystymme. Ja miten alkumetreillä onkaan alle kouluikäinen lapsi, jolla itsesäätelyn isointa harjoitusohjelmaa – elämää – ei ole vuosissa takana kuin vasta yhden käden sormilla laskettava määrä. Asian palauttaminen mieleen silloin tällöin voi tuoda armollisempaa suhtautumistapaa pienempiä kohtaan. Samalla se tuo toivoa: kehitystä ja kasvua on vielä paljon edessä.
Sini
